Paras verkosto, parhaat mahdollisuudet
|
Oletko koskaan miettinyt, että haluaisit olla mukana maan parhaassa nuorten aikuisten business-verkostossa?
Luomalla, kehittämällä ja ylläpitämällä verkostoja Nuorkauppakamari tarjoaa tilaisuuksia oppimiseen, kouluttautumiseen, kansainvälistymiseen ja bisneksen tekemiseen. Verkottumispaikkoina toimivat niin projektit, kamaritapahtumat kuin esimerkiksi Juniorikiltakin, mikä on erinomainen linkki kauppakamarimaailmaan. Kamarin verkostot luovat pohjan koko kamaritoiminnalle.
|
"Jyväskylän nuorkauppakamari on nuorten aikuisten johtamis- ja kouluttautumisjärjestö, jossa
jäsenet oppivat, verkottuvat ja kansainvälistyvät."
- Visio 2008-2011
|
|
Lisätietoja Nuorkauppakamaritoiminnasta löydät täältä:
|
|
Puheenjohtajan kynästä:
50 vuotta
kehityksen kärjessä
Jyväskylän
Nuorkauppakamari perustettiin vuonna 1961 marraskuun ensimmäisenä päivänä.
Asialla olivat siihen aikaa nuoret herrat kauppalaiseurasta. Kamarimme on järjestyksessä
13. perustettu kamari Suomessa. Naiset ovat olleet jäsenistössä mukana vuodesta
1975 ja siitä lähtien heidän osuutensa jäsenmäärästä onkin tasaisesti kasvanut.
Tätä
kirjoittaessani selailin historiikkia vuodelta 1991, jossa kerrattiin kamarin
30-vuotistaipaletta. Vuosiimme on mahtunut paljon menestyksekkäitä ja
opettavaisia hankkeita. Joskus hankkeet ovat olleet menestyksekkäitä ja joskus
ei. 1960-luvulla kehitettiin kauppaa ja
pienteollisuutta, mm. oman yrityksen Rotas Oy:n kautta. 1970-luvulla tehtiin
ajanhengen mukaisesti idänkauppaa ja pidettiin aiheesta seminaari, josta
myöhemmin saatiin myös kansainvälinen palkintokin. 1980-luvun hulluina vuosina
toiminta oli vakiintunut ja alkoi näkyä ulospäinkin. Aktiivisuus todella kasvoi
yhä 90-luvulla, jolloin perustettiin nykyisinkin elämään jäänyt Sataman Yö
-tapahtuma.
Monella tapaa
tulevaisuus on luotettava ja varma. Aina olemme eläneet taloudellisten
haasteiden ja jonkun lamantappotalkoiden hengessä. Haasteet eivät liene
muuttuneet siis vuosien varrelta miksikään. Eikä myös nuorkauppakamarin
toiminta-ajatus ole muuttunut miksikään. Elinkeinoelämän, kaupan ja
teollisuuden kehitys on yhä toimintamme ytimessä. Kamari on elinkeinoelämän
järjestö.
Jyväskylä on yksi
Suomen kasvukeskuksista. Toisaalta meitä vaivaavat myös koko suomalaisen
yhteiskunnan haasteet elinkeinoelämän murros ja sitä kautta työttömyys. Huolimatta
näennäisestä menestyksestä, meidän täytyy juosta jotta pysymme paikallaan.
Kamaria tarvitaan yhä etsimään menestyksen avainten uusia versioita ja uskon
että se työ ei lopu koskaan. Lähinnä siksi että avaimet muuttuvat jatkuvasti, ei
siksi ettei niitä aika ajoin löydettäisi.
Mukaan toimintaamme ovat tervetulleita kaikki 25-40 -vuotiaat itsensä, Jyvässeudun ja Suomen kehittämisestä kiinnostuneet eteenpäin katsovat ja menestyksen nälkäiset nuoret. Jäsenhakemuksen löydät täältä .
Toivotan teille
menestyksekästä bisnesvuotta ja tervetuloa mukaan pressanlounaalle joka
kuukauden kolmas torstai.
Mikko Oksanen
puheenjohtaja 2011
Jyväskylän Nuorkauppakamari ry
Tarvittaessa minut saa kätevästi kiinni vaikka sähköpostilla osoitteesta pres(a)jcjyvaskyla.net